Raskaus muuttaa naisen hormonaalista toimintaa monella tavalla. Munasarjoista erittyvän relaksiini-nimisen hormonin tehtäviin kuuluu naisen kehon valmistaminen synnytykseen. Relaksiini löystyttää naisen lantiorengasta, jotta se voi joustaa synnytyksessä sikiön koon mukaisesti.
”Liitoskivuilla tarkoitetaan lantionrenkaan kudosten löystymisestä ja liikkumisesta johtuvaa särkyä lantion alueella, erityisesti häpyliitoksessa”, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LL Katja Mäkelä Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.
Liitoskipu heijastuu muuallekin kuin lantioon
Liitoskipujen alkaminen on yksilöllistä. Noin puolet odottajista ei kärsi niistä lainkaan. Liitoskipu voi alkaa jo 12. raskausviikolla, mutta useimmiten se vaivaa odottajaa vasta loppuraskauden aikana. Kivulle on tyypillistä, että se lisääntyy synnytysajankohdan lähestyessä.
Liitoskipu voi heijastua lantiolta alavatsalle, alaselkään, reisiin ja nivusiin. Toisinaan kivun paikka voi vaihdella tai se voi tuntua esimerkiksi silloin, kun nousee istumasta seisomaan.
”Kipu tuntuu yleensä eniten liikkuessa, kuten portaita noustessa, jolloin kehon paino kohdistuu tavallista enemmän lantioon. Etenkin loppuraskauden aikana kipu voi kuitenkin herättää myös öisin tai yskäisy tai aivastus voi tehdä kipeää”, Mäkelä sanoo.
Jos kärsii liitoskivuista, huomiota kannattaa kiinnittää myös hyvään ryhtiin: mikäli lantio työntyy voimakkaasti eteenpäin ja lanneselkä joutuu liian suurelle notkolle, tämä voi pahentaa liitoskipua entisestään.
Milloin lääkäriin liitoskivuista?
Jos kipu on niin voimakasta, että se rajoittaa liikkumista tai haittaa muuten arkea, asia kannattaa ottaa esille neuvolassa tai lääkärin kanssa. Vaarallista liitoskipu ei yleensä ole.
”Lepo helpottaa liitoskipuja, mutta liikuntaa ei kannata silti välttää. Vaikka liikkuminen aiheuttaisi liitoskipua, se ei varsinaisesti pahenna tilannetta”, Mäkelä toteaa.
Hän kannustaa liikkumaan koko raskauden ajan oman kunnon mukaan. Hyväkuntoinen toipuu synnytyksestä yleensä nopeammin ja palautuminen on helpompaa. Liikunta parantaa myös mielialaa.
”Omaan kroppaan kannattaa luottaa. Se kertoo, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, joten kehoa on viisasta kuunnella,” Mäkelä kannustaa.
Mikäli alaraajat tuntuvat tunnottomilta tai puutuvat, on syytä hakeutua lääkäriin.
”Tällöin ei ole kyse liitoskivuista, vaan oireet voivat johtua selkäperäisestä hermopinteestä.”
Tukivyö voi tuoda apua
Liitoskipuihin ei ole poppaskonstia, mutta hyvän avun niihin saattaa tuoda raskausajan tukivyö. Se vähentää usein liitos- ja lihaskipujen lisäksi lantion ja selän kuormitusta sekä tukee lihaksia. On tärkeää, että vyö on sopivan napakka: ei liian löysä eikä toisaalta kireä. Tukivyötä voi halutessaan käyttää koko raskauden ajan. Niitä on myynnissä niin apteekeissa kuin raskausajan tarvikkeita myyvissä kaupoissa.
”Fysioterapia ei välttämättä auta häpyliitoksen muutoksista johtuviin kipuihin. Jos kipua on kuitenkin myös ristisuoliluunivelten alueella, siitä voi olla apua”, Mäkelä sanoo.
Hän neuvoo keskustelemaan asiasta neuvolassa. Terveydenhoitajalta voi saada apua esimerkiksi kivun paikallistamisessa, sillä toisinaan liitoskipujen tunnistaminen voi tuntua vaikealta.
Kipu häviää raskauden jälkeen
Jos liitoskipu haittaa öisin, helpotusta voi tuoda kylkiasento ja tyynyn laittaminen jalkojen, useimmiten reisien, väliin. Levätessä selkää ja polvia kannattaa tukea tyynyillä.
”Kipuihin voi tarvittaessa käyttää parasetamolia. Ibuprofeenia voi käyttää raskausviikoilla 12−30 satunnaisesti, mutta ei säännöllisesti.”
Lantio palautuu ennalleen noin neljässä viikossa synnytyksen jälkeen, jolloin myös liitoskivut helpottavat. Kokonaan oireet häviävät yleensä puolessa vuodessa.
Näin helpotat liitoskipuja:
- Käytä sopivankokoista tukivyötä.
- Nuku kylkiasennossa ja käytä tarvittaessa tyynyä reisien välissä.
- Liiku tuntemustesi mukaan. Liikunta ei pahenna tilannetta.
- Etsi esimerkiksi sohvalla hyvä asento tyynyjen avulla.
- Jos kipu on voimakasta, ota tarvittaessa kipulääkkeeksi parasetamolia.
Asiantuntijahaastateltavan lisäksi jutussa on käytetty lähteenä Terveyskirjastoa.
Teksti: Tiina Laaninen
