Olet luultavasti kuullut resilienssistä. Nouseeko sanasta mieleesi superihminen, joka yksin selviää kaikista hankaluuksista?
Tämä on yksi monista väärinkäsityksistä, joita resilienssistä on, toteaa laillistettu psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula. Hän on kirjoittanut kirjan Resilienssi: Muutosten kohtaamisen taito.
”Resilienssi ei ole sankaritarinoita, vaan suurimmalla osalla ihmisistä on resilienssiä.”
Termi on monitahoinen, mutta Poijula tiivistää resilienssin pääajatuksen näin:
”Kun resilientti ihminen kohtaa menetyksen tai vastoinkäymisen, hän on joustavampi ja palautuu nopeammin kuin muut saman kokeneet ihmiset. Resilienssi on myös kestävyyttä: pitkäkestoisessa raskaassa elämänvaiheessa resilientti ihminen ei luovu toivosta ja murru, vaan jaksaa ponnistella.”
”Resilienssiin sisältyy myös se, että ihmisellä säilyy tunne, että hänen elämässään on jokin tarkoitus ja siitä löytyy mielekkyyttä.”
Resilienssi auttaa ihmistä säilyttämään toivon ja optimismin. Se suojaa ihmisen terveyttä ja mielenterveyttä – resilienssi esimerkiksi suojaa masennukselta. Resilienssi ei kuitenkaan ole vain terveiden ihmisten asia, vaan koskee sairaitakin.
”Esimerkiksi kivun tutkimuksessa on huomattu, että ihmiset, joilla on vahva resilienssi säilyttävät toimintakyvyn pitkittyneestä kivusta huolimatta.”
Yksi resilienssin avaintekijä on toimijuus: se, että ottaa vastuun itsestään ja pyrkii tekemään asioita, jotka auttavat selviämään ja kestämään. Minäpystyvyyden tunne on resilienssissä tärkeää, Poijula sanoo.
Resilientti ihminen pyytää ja antaa apua
Resilienssi ei ole ominaisuus vaan prosessi. Yleensä resilienssi vahvistuu iän myötä, kun ihminen kohtaa uusia ja yllättäviä tilanteita, joista hänen täytyy selviytyä.
”Jokaisella on kuitenkin murtumispisteensä. Jos raskaita kokemuksia kertyy kovasti, ei resilienssiä riitä loputtomiin”, Poijula sanoo.
Resilienssin vahvuuteen vaikuttaa ihmisen perimä, vaikkapa temperamentti tai se, kuinka nopeasti keho palautuu stressistä. Mutta perimää tärkeämpi on aina ympäristö, Poijula sanoo.
Esimerkiksi rohkea ja stressiin lievästi reagoiva lapsi voi selvitä ikävistä kokemuksista helpommin kuin ujo ja arka lapsi – mutta ujous ja arkuus eivät ole resilienssin näkökulmasta riskitekijöitä, jos ympäristö osaa tukea lasta.
Resilienssiä vahvistaa, jos lapsella tai nuorella on vähintään yksi aikuinen, johon turvautua ja joka auttaa.
”Jos nuoruudessa saa vastoinkäymisiin apua ja selviää niistä, on se kuin rokotus, jonka ansiosta on aikuisenakin selviytyvämpi, kun kohtaa avioeron, sairauden tai työpaikan menetyksen.”
Aikuiset tarvitsevat ympäristön tukea siinä missä lapsetkin. Poijula sanoo, että yleensä resilienteillä ihmisillä on läheinen ihminen tai ihmisiä sekä rohkeutta pyytää apua ja turvautua toisiin.
”Resilienssin idea ei ole yksin selviytyminen. Mutta resilienssi ei ole vain sitä, että pyytää itse apua, vaan myös sitä, että auttaa toisia. Yksi aikuisten resilienssin tekijä on altruistisuus ja esimerkiksi vapaaehtoistyön tekeminen.”
Resilienssin vahvistaminen: tutustu itseesi
Omaa resilienssiä on mahdollista kehittää ja vahvistaa, sillä pohjimmiltaan resilienssi on positiivista mielenterveyttä. Siihen kuuluvat esimerkiksi tunteet, suhteet toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan, fyysinen terveys ja kunto sekä elämän merkityksen tunne, Poijula listaa.
Resilienssin kehittämisessä auttaa, kun tutustuu itseensä. Kuinka optimistinen olen? Minkälainen itsetunto minulla on? Kuinka hyvin palaudun? Minkälainen on kykyni sopeutua muutoksiin? Kun näihin ominaisuuksiin ensin tutustuu, niitä on mahdollista kehittää.
Mutta pelkkä oman navan ympärillä pyöriminen ei riitä. On tärkeää miettiä sitä, miten voisi aktiivisesti pitää huolta läheisistä ihmissuhteistaan, Poijula sanoo.
”Sitä kautta tullaan tunneälykkyyteen ja sosiaalisiin taitoihin. Ne ovat elämässä pärjäämisen ehto, ja niitä voi kehittää.”
Miten tulla tietoiseksi omasta resilienssistä?
Mistä tietää, onko oma resilienssi vahva, heikko vai jotain siltä väliltä?
”Yleensä resilienssistä tulee tietoiseksi vasta, kun eteen tulee haasteita ja vastoinkäymisiä. Silloin ihmisen on ikään kuin hahmotettava uudelleen se, kuka hän on, mitä elämä on ja miten se voi jatkua”, Poijula sanoo.
Oman resilienssin tiedostamisessa ja vahvistamisessa auttaa myös aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukeminen. Suomessa kirjoitettuja kirjoja resilienssistä ovat Poijulan teoksen lisäksi esimerkiksi Krisse Lipposen Resilienssi arjessa. Englanninkielisiä oppaita ja työkirjoja resilienssin vahvistamiseen on paljon, Poijula vinkkaa.
Teksti: Jenni Kleemola
