Iskikö noidannuoli? Äkillinen alaselän kipu voi yllättää arjen pienissä liikkeissä. Vaikka kipu voi olla voimakas, se paranee yleensä itsestään muutamassa päivässä tai viikossa. Jos kärsit noidannuolesta, kokeile alaselän lepoasentoja, jotka näytetään alla olevalla videolla!

Mistä noidannuoli johtuu?

  • Noidannuoli on epäspesifiä selkäkipua, eli usein ei ole tarkkaa selitystä mistä se johtuu.
  • Kivun taustalla voi olla pieni venähdys selän pehmytkudoksissa.
  • Venähdys saattaa tulla, kun selkä vähän nytkähtää tai sillä tekee jonkin liikkeen, jollaista harvemmin tekee.
  • Takana voi myös olla jokin harmiton, arjessa toistuva liike – esimerkiksi kumartuminen, kun poimii roskan lattialta tai sitoo kengännauhat.

Mikä on noidannuolen tavallisin oire?

Noidannuolen tavallinen oire on alaselän äkillinen kipu. Kipu voi olla viiltävää ja tuntua liikkuessa pahempana.

Usein noidannuoleen liittyy selkälihasten jännitystä. Krampin tarkoitus on suojella selkää, mutta sen takia kipu voi tuntua laajemmalla alueella. Siitä seuraa, että selän liikuttaminen ja ojentaminen voi olla hankalaa ja kivuliasta – jolloin liikkumista alkaa varoa. Oireet siis voivat olla rajunkin tuntuiset, vaikka selässä ei ole tapahtunut mitään vakavaa.

Yleensä oireet alkavat helpottaa muutamassa päivässä tai viikossa. Useimmiten noidannuoli lähtee paranemaan itsestään.

noidannuoli_730x400.jpg

Noidannuoli iski– milloin lääkäriin?

Lähtökohtaisesti noidannuolen takia ei tarvitse lääkärin apua. Lääkäriin on hyvä hakeutua, jos noidannuoleen liittyy:

  • alaraajan voimattomuutta, tunnottomuutta ja kovaa säteilykipua
  • pidätyskyvyn tai virtsaamisen ongelmia
  • tunnottomuus peräaukon tai sukuelinten alueella
  • yleisoireita, kuten kuumeilua

Näissä tapauksissa kyse voi olla muusta kuin noidannuolesta. Lääkärissä on syytä käydä myös, jos noidannuolta edeltää jokin isompi onnettomuus.

Miten noidannuolta hoidetaan?

Jos noidannuoleen ei liity yllä mainittuja oireita, sen kanssa voi rauhassa odotella ja katsoa, miten vaiva lähtee helpottamaan.

  1. Ei täydelliselle vuodelevolle! On hyvä pyrkiä palaamaan arkiaskareisiin, liikuskeluun ja jopa kevyeen liikuntaan.
  2. Kannattaa jaksottaa tekemistä: aktiivisuutta, arkiaskareita ja pientä liikuskelua useamman kerran päivässä, väliin lepoa.
  3. Päivän aikana voi välillä hakeutua lepoasentoon. Itselle paras lepoasento löytyy kokeilemalla. Katso ohjeet selän lepoasentoihin alla olevasta videosta!
  4. Tarvittaessa tulehduskipulääke tai parasetamoli auttaa pääsemään liikkeelle.
  5. Kipuun voi kokeilla kylmää ja kuumaa sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jääpussia voi pitää selällä noin vartin – mutta ei suoraan iholla! Lämmitettävä jyväpussi voi auttaa etenkin pidempään kestäneessä kivussa.
  6. Kovassa kivussa hieronta tuskin tuntuu hyvältä, mutta kivun lievetessä voi testata olisiko siitä hyötyä.
  7. Kannattaa yrittää keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta huomion saisi välillä siirrettyä pois kivusta.
  8. Jos kipu ei helpotu – eikä siihen liity muita oireita – voi hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle. Hän tutkii tilanteen ja ohjaa liikkeet, jotka voivat auttaa. Tarvittaessa fysioterapeutti ohjaa eteenpäin lisätutkimuksiin.

Mitä kannattaa välttää, kun on noidannuoli?

Ei kannata olla kovin pitkiä aikoja yhdessä asennossa. Jos jokin liike arjessa tai liikunnassa pahentaa kipua, sen voi vähäksi aikaa jättää pois. Tarkoitus on kuitenkin palata normaaliin liikkumiseen – ei elää loppuelämää selkää varoen.

Jos noidannuoli huolestuttaa, kannattaa mieluummin etsiä siitä oikeaa tietoa kuin lukea keskustelupalstojen kommentteja. Ahdistus ja huoli lisäävät kivun pitkittymisen riskiä, samoin masentuneisuus, unen puute ja tyytymättömyys omaan työhön.

Jos liikkuu monipuolisesti, vahvat lihakset ja liikkuvat nivelet voivat nostaa selän rasituksensietokykyä. Mutta noidannuoli voi hyvin iskeä liikkuvankin ihmisen selkään. Perinnölliset tekijät voivat jonkin verran lisätä selkäkivun riskiä.

Vaivaako toistuvat noidannuolet?

Jos noidannuoli toistuu useamman kerran vuodessa, kannattaa kiinnittää huomiota liikkumiseen. Fysioterapeutilta saa ohjeita harjoitteluun. Toisaalta toistuvassa selkäkivussa on hyötyä monipuolisesta liikunnasta. Kannattaa miettiä, mikä on itselle mieluisaa ja arkeen helposti sopivaa liikuntaa. Olennaista on säännöllisyys ja se, että liikunnan määrää ja kuormittavuutta lisätään asteittain.

Asiantuntija: selkäneuvonnan koordinaattori, fysioterapeutti Satu Nieminen, Selkäliitto
Teksti: Jenni Kleemola