Aivoverenkiertohäiriö alkaa usein yllättäen. Oireet kehittyvät muutamissa minuuteissa tai tunneissa. Oireiden selvittely aloitetaan jo hätäkeskukseen soitettaessa.

Varhainen diagnostiikka tärkeää

Välittömästi potilaan saapuessa hoitoon, selvitetään, onko kyseessä aivoverenkierron häiriö. Kuvantamistutkimuksella voidaan erottaa, onko kyseessä aivoinfarkti vai aivoverenvuoto. Sairauden syntysyyn selvittely aloitetaan yhtä aikaa akuuttivaiheen diagnostiikan kanssa.

Tämän jälkeen todetaan nopeasti, soveltuuko potilas liuotushoitoon tai mekaaniseen tukoksen poistoon. Nopea diagnostiikka on välttämätöntä oikean hoitomuodon valitsemiseksi.

Aivoinfarkti, TIA vai aivoverenvuoto?

Sairastuneen itsensä tai saattajan antamien esitietojen, lääkärin tutkimuksen, verikokeiden, EKG:n ja kuvantamistutkimuksen perusteella saadaan selville, onko kyseessä aivoinfarkti, ohimenevä aivoverenkierronhäiriö TIA vai aivoverenvuoto.

Pään tietokonetomografia on tärkein yksittäinen kuvantamistutkimus. Pään magneettikuvaus osoittaa tarkemmin iskeemiset muutokset aivojen kudoksissa senkin jälkeen, kun oireet ovat jo väistyneet.

EEG:tä eli aivosähkökäyrää tarvitaan harvoin, kun pyritään vahvistamaan oikea diagnoosi ja oirekuva muistuttaa esimerkiksi epileptistä kohtausta.

Lisäksi otetaan laajasti verikokeita, virtsanäyte ja sydänfilmi sekä tehdään kaulasuonten kaikututkimus, TT-angiografia tai magneettiangiografia.

Tutkimukset

Tutkimuksilla pyritään alkuvaiheessa selvittämään, onko kyseessä aivoverenvuoto, aivoinfarkti vai muu aivosairaus sekä havaitsemaan välitöntä hoitoa vaativat päävaltimoiden tukokset.

Pään tietokonetomografia (TT) tehdään liuotushoitoa harkittaessa heti. Näin voidaan sulkea pois kallon sisäisen verenvuodon mahdollisuus. Kuvaus perustuu röntgensäteiden käyttöön. Aivojen kerroskuvissa eri rakenteet erottuvat selvästi. Kun aivokudoksen alueelle tulee aivoinfarkti, se näkyy kerroskuvissa selvästi muusta kudoksesta poikkeavana. Kuvista saadaan melko hyvin kolmiulotteinen käsitys aivojen rakenteesta ja muutosten sijainnista. Myös TIA-kohtauksen diagnostiikassa käytetään TT-kuvausta.

TT-angiografia ja TT-perfuusiokuvaus ovat täydentäviä tutkimuksia, joilla selvitetään vaurioituneen alueen laajuutta ja arvioidaan pelastettavan alueen laajuutta. Kuvissa nähdään valtimotukosten sijainti, verisuoniahtaumat ja muut valtimoiden poikkeavuudet. Monissa sairaaloissa nämä tutkimukset tehdään samalla pään tietokonetomografian (TT:n) kanssa heti potilaan tullessa sairaalaan.

Pään magneettikuvaus on tarkempi menetelmä kuin tietokonetomografia esimerkiksi arvioitaessa oireiden alkuajankohtaa ja sillä voidaan havaita esimerkiksi pienetkin aivoinfarktit, joista osa ei näy TT-kuvauksessa. Se ei myöskään aiheuta säderasitusta. Kaikissa sairaaloissa magneettikuvausmahdollisuutta ei välttämättä ole erityisesti ilta- ja yöaikaan tai viikonloppuisin.
Magneettikuvaus voi antaa lisätietoa myös aivoverenkiertohäiriön syystä. Tutkimukseen voidaan yhdistää aivo- ja kaulavaltimoiden magneettiangiografia.

Magneettiangiografia antaa kuvan verisuonista. Ennen kuvausta laskimoon ruiskutetaan tehosteainetta, joka leviää verenkiertoon. Verenkiertoa voidaan tarvittaessa kuvata myös ilman tehosteainetta, mikäli sitä ei jostakin syystä voida potilaalle antaa. TT-angiografia ja magneettiangiografia ovat mahdollisia tutkimuksia, kun epäillään kaulavaltimon dissekaatiota eli seinämän repeytymistä.

Kaulasuonten dopplerkaikukuvaus voi joissain tilanteissa olla avuksi esimerkiksi kaulavaltimoahtauman tai tukoksen toteamisessa. Se perustuu veren virtausnopeuden mittaukseen kaikukuvauksella.

Keuhkojen röntgenkuva kuuluu myös alkuvaiheen tutkimuksiin, sillä se antaa tietoa muun muassa sydämestä ja keuhkoinfektioista.

EKG eli sydänfilmi antaa tietoa mahdollisesta sydänperäisestä syntysyystä.

Laboratoriotutkimuksilla selvitetään muun muassa elimistön nestetasapainoa, mahdollisia tulehduksia, verensokeria, veren hyytymisaikaa, INR- ja kolesteroliarvoja sekä mahdollisia AVH:n riskitekijöitä.