Aivoverenkierronhäiriötä ei voi akuuttivaiheessa hoitaa itsenäisesti, vaan on hakeuduttava välittömästi päivystyshoitoon. Omahoidon rooli korostuu kuntoutuksessa ja toipumisessa.
Aivoverenkierronhäiriötä seuraa usein elämänmuutos, joka vaikuttaa monimuotoisesti sairastuneen arkeen. Sillä voi olla vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia. Kuntoutukseen sitoutuminen ja lääkehoidon noudattaminen ovat kiinteä osa omahoitoa. Kuntoutuksen lisäksi sairastuneen oma aktiivisuus korostuu. Lähes minkä tahansa toiminnon aktiivinen harjoittaminen edistää toipumista eli omalla motivaatiolla voi saada paljon aikaan.
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen kuntoutus
Kuntoutuminen on pitkä prosessi. Osa toipuu lähes ennalleen, osalle jää pysyvää tai pitkäaikaista haittaa, joka vaatii kuntoutusta. Aktiivisuus harjoittelussa tukee sekä kuntoutumista että mielialaa. Toimintakyvyn palautuminen ja esimerkiksi mahdollisuus palata työhön vaikuttavat myönteisesti sairastuneen vointiin.
Omahoitoon kuuluu aina terveellisten elämäntapojen noudattaminen ja mahdollisten riskitekijöiden ennaltaehkäisy ja taustasairauksien hoito. Mahdollisiin riskitekijöihin kuten ylipainoon, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön kannattaa puuttua ajoissa.
Pitkäkestoista kuntoutusta tarvitsee noin 40 % aivoverenkiertohäiriön sairastaneista. Kuntoutuminen riippuu aivoverenkiertohäiriön tyypistä ja vaikeusasteesta sekä sen aiheuttamista oireista, sairastuneen iästä ja liitännäissairauksista. Kuntoutumiseen vaikuttavat myös sairastumista edeltänyt toimintakyky, työn vaatimukset, sosiaalinen verkosto ja sairastuneen oma motivaatio.
Mitä aikaisemmin kuntoutus aloitetaan, sitä paremmin pystytään hyödyntämään aivojen muovautuvuutta. Alkuvaiheen kuntoutus on erittäin merkittävää toipumiselle.
Kuntoutumista pyritään tukemaan jo osastolla muun muassa asentohoidolla ja tukemalla päivittäisistä toimista suoriutumista. Myös riittävän tiedon tarjoaminen potilaalle ja omaisille on tärkeä osa kuntoutusta, ja se helpottaa sairauden hyväksymistä. Aktiivinen kuntoutus jatkuu tyypillisesti 3–6 kuukautta. Kuntoutuminen aloitetaan heti, kun hoitava lääkäri antaa luvan.
Mitä aiemmin kuntoutus aloitetaan, sitä enemmän siitä on hyötyä.
Kuntoutuminen perustuu aivojen muovautumiskykyyn, plastisuuteen. Uuden oppiminen ja taitojen kuntouttaminen edellyttää toistuvaa ja johdonmukaista harjoittelua. Tavoitteena on mahdollisimman itsenäinen toimintakyky ja turvallisuus elinympäristössä, työssä ja harrastuksissa.
Kuntoutuksessa harjoitetaan toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Häiriintyneitä toimintoja pyritään palauttamaan mahdollisimman lähelle lähtötasoa, tai syntyneitä haittoja pyritään kompensoimaan toiminnallisen sopeuttamisen avulla esimerkiksi apuvälinein.
Kuntoutussuunnitelma
Kun vointi sallii, sairastuneelle tehdään ensimmäisen viikon aikana kuntoutustarpeen arvio ja kuntoutussuunnitelma. Se laaditaan yhdessä potilaan ja läheisten kanssa, ja siinä otetaan huomioon sairastuneen motivaatio ja tavoitteet. Kuntoutussuunnitelmasta vastaa hoitava lääkäri yhdessä moniammatillisen kuntoutustiimin kanssa. Siihen kuuluvat neuropsykologi tai psykologi, hoitajat, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Myöhemmin tapahtuvassa työkyvyn arvioinnissa ja ammatillisessa kuntoutuksessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä työterveyshuollon, Kelan ja vakuutusyhtiöiden kanssa.
Aivoinfarktipotilaat iästä, sukupuolesta tai aivoinfarktin vaikeusasteesta riippumatta hyötyvät moniammatillisesta kuntoutuksesta.
Kuntoutussuunnitelmassa arvioidaan muun muassa fyysisen, kognitiivisen ja psykososiaalisen kuntoutuksen tarvetta. Kuntoutumisen hyötyjä voidaan arvioida noin 1–3 viikon kuluttua sairastumisesta.
Varhaisen kuntoutuksen merkitys
Kuntouttava hoito aloitetaan heti sairastumisen jälkeen muun muassa asentohoitona. Se aktivoi kuntoutumista edistäviä kehon aistimuksia ja ehkäisee raajojen toimintahäiriöitä. Sairastunutta tuetaan tyynyillä mieluiten kylkiasentoon ja häntä autetaan säännöllisesti vaihtamaan asentoa. Vuode pidetään koholla, koska se on eduksi aivokudoksen turvotukselle ja hengitykselle.
Varhainen liikkuminen on eduksi monin tavoin. Kuntoutus, joka aloitetaan viikon sisällä sairastumisesta, on selvästi tehokkaampaa kuin kuntoutus, joka aloitetaan vasta kahden viikon kuluttua tai sitäkin myöhemmin. Kun lääkäri antaa luvan, aloitetaan aktiivinen kuntoutus. Kuntouttava ohjaus liittyy kaikkeen toimintaan, kuten ruokailuun ja hygienian hoitoon.
Kuntoutuksen pitäisi jatkua ainakin muutaman kuukauden ajan tai niin kauan kuin oleellista toipumista tapahtuu. Sairaalajakson jälkeen jatketaan avo- tai laitoskuntoutusta kuntoutujan tarpeista riippuen. Oma aktiivisuus ja kiinnostus kuntoutumista kohtaan ovat avaintekijöitä toipumisen suhteen. Jos kuntoutusta ei tarvita, seuranta tapahtuu omalla terveysasemalla tai työterveyshuollossa.
Kolmen kuukauden kuluttua sairastumisesta noin 50–70 % sairastuneista on toipunut itsenäiseksi päivittäisissä toimissaan, noin 15–30 % :lla on pysyviä haittoja ja 20 % tarvitsee laitoshoitoa.
Myöhäisvaiheen kuntoutus
Aivoinfarkti voi olla myös krooninen sairaus, jossa toimintakyky heikkenee iän myötä. Toimintakykyä voidaan parantaa vielä ainakin vuoden ajan avokuntoutuksessa kotiutumisen jälkeen. Mikäli sairaus on aiheuttanut pysyvää haittaa, suositellaan säännöllistä ylläpitävää kuntoutusta.
Kuntoutussuunnitelmaa päivitetään 1–2 vuoden välein. Jos vamma tai haitta on vaikea, voidaan kuntoutuksella tukea kotona selviytymistä. Erilaisilla kodin ja lähiympäristön muutostöillä voidaan edistää omatoimisuutta.
Useita akuuttivaiheen menetelmiä, esimerkiksi fysio- ja toimintaterapiaa sekä puheterapiaa, käytetään myös jatkokuntoutuksessa. Ryhmämuotoinen kuntoutus tukee myös sosiaalista osallistumista.
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan kuntouksen eri terapiamuodot
Sairastuneen toimintakykyä arjessa pyritään tukemaan erilaisin keinoin muun muassa harjoittamalla intensiivisesti häiriintyneitä toimintoja tai kompensoimalla haittoja esimerkiksi apuvälinein.
Fysioterapia
Fysioterapia on tavallisesti liikunnallista kuntouttamista kuten lihastoimintojen ja tasapainon harjoittamista tai virheasentojen korjaamista. Sen avulla harjoitellaan puuttuvia taitoja ja ominaisuuksia.
Esimerkiksi kävelyharjoittelu joko itsenäisesti tai harjoituslaitteiden avulla kuuluu kuntoutumiseen. Vähitellen pyritään kasvattamaan kävelynopeutta ja -matkaa. Harjoittelun tukena käytetään myös muuta fysioterapiaa.
Myös yläraajaharjoitteista on apua. Samaten mielikuvaharjoittelu ja tietokoneavusteinen harjoittelu edistävät toipumista. Kuntoutuksen hyöty on tavallisesti yhteydessä siihen käytettyyn aikaan.
Toimintaterapia
Toimintaterapia tukee itsenäistä suoriutumista arjessa tai työssä. Toimintaterapiassa ja fysioterapiassa käytetään osittain samoja menetelmiä.
Toimintaterapiassa harjoitetaan sekä käsien toimintaa että tavallisia arkipäivän tilanteita. Samalla selvitetään apuvälineiden tarvetta.
Toimintaterapiaan kuuluvat muun muassa tehtäväkeskeinen toistoharjoittelu, käden tehostettu kuntoutus, mielikuvaharjoittelu, peiliterapia, toiminnan havainnointi, voimaharjoittelu ja virtuaalitodellisuuden harjoittelu.
Puheterapia
Puheterapiassa kuntoutetaan sekä kommunikointitaitoja että nielemistä. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi vuorovaikutuskykyyn ja kielellisten valmiuksien parantamiseen.
Kommunikoinnin ohjaus parantaa usein sairastuneen toimintaedellytyksiä tulevaisuutta ajatellen, sillä se lisää sairastuneen omaa aktiivisuutta ja parantaa edellytyksiä sosiaalisten kontaktien ylläpitoon.
Nielemisen ongelmat lievenevät usein itsestäänkin 2 viikon kuluessa, mutta harjoittelusta on apua kuntoutuksessa.
Neuropsykologinen kuntoutus
Neuropsykologista kuntoutusta käytetään kognitiivisten toimintojen eli muistin ja älyllisten toimintojen tukemiseksi. Sairastuneella voi olla haasteita ajan, paikan, etäisyyksien ja suuntien arvioinnissa sekä avaruudellisessa hahmottamisessa. Tavallisia ovat myös toiminnanohjauksen häiriöt, tarkkaavaisuushäiriöt, toispuolinen huomiotta jättäminen tai oiretiedostuksen puute. Lisäksi voi esiintyä muistihäiriöitä ja tiettyjen taitojen vaikeutumista tai puuttumista.
Kuntoutuksen keskiössä ovat muun muassa oppimiseen ja muistiin liittyvät kognitiiviset toiminnot, käyttäytymisen muutokset ja oireiden tiedostaminen. Samalla keskitytään parantamaan sairastuneen henkistä jaksamista. Kuntoutus sisältää paljon keskustelua ja siinä opetellaan korvaavia toimintoja, kuten muististrategioita.
Apuvälineiden käyttö
Apuvälineiden tarve arvioidaan yksilöllisesti. Apuvälineiden tarjoaminen viivytyksettä parantaa potilaan kokemusta niiden käyttämisestä. Kun niiden käyttöä harjoitellaan alkuvaiheessa, niistä saadaan suurin mahdollinen hyöty.
Muistin ja toiminnan ohjauksen parantamiseen liittyvät apuvälineet tukevat arjessa selviytymistä. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot ja äänenvahvistuslaitteet ovat tärkeitä.
Apuvälineiden tarve voi myös muuttua. Kotikäynti auttaa yleensä sairastuneen tarpeiden arvioinnissa.
