Tyypin 2 diabeteksen hoidossa voidaan käyttää monia eri lääkkeitä. Hoito aloitetaan yleensä tabletein, ja sitä voidaan myös tehostaa eri tavoin vaikuttavin tabletein. Joskus hoitoa joudutaan tehostamaan myös pistettävin lääkkein. Lääkehoitoa ei alussa tarvita välttämättä lainkaan, jos diabetes todetaan varhaisessa vaiheessa ja ruokavalion muutokset, laihduttaminen ja liikunnan lisääminen pitävät verensokerin normaalina. Jos tauti pääsee etenemään, tarvitaan yleensä yhtä aikaa useita eri lääkkeitä, mukaan lukien insuliini.
Diabeteslääkkeitä ovat:
Metformiini
Metformiini on suomalaisen Käypä hoito -suosituksen mukaan ensimmäisenä käytettävä lääke tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Lääkehoito suositellaan aloitettavaksi heti diagnoosin yhteydessä. Hoitoa jatketaan 3–6 kuukautta, jonka jälkeen sen teho tarkistetaan ja arvioidaan. Jos toivottua hoitotulosta ei ole saavutettu, metformiinin rinnalle voidaan aloittaa toinen lääke.
Tyypin 2 diabeetikon ensisijainen lääke on metformiini. Se parantaa elimistön oman insuliinin tehoa kohde-elimissä ja vähentää maksan sokerintuotantoa.
Metformiinilääkitys aloitetaan ottamalla annos kerran päivässä. Annosta nostetaan noin viikon välein. Metformiini kannattaa ottaa ruokailun yhteydessä, jolloin vatsavaivoja esiintyy vähemmän. Metformiinia voidaan käyttää myös yhdessä muiden tablettimuotoisten diabeteslääkkeiden ja insuliinin kanssa. Metformiini ei lihota eikä laske verensokeria liian matalaksi, sillä se ei lisää haiman insuliinineritystä. Metformiini kuuluu biguanidien lääkeaineryhmään.
SGLT-2:n estäjät eli gliflotsiinit
Gliflotsiinit (dapagliflotsiini, empagliflotsiini, ertugliflotsiini, kanagliflotsiini) lisäävät glukoosin erittymistä virtsaan, jolloin verensokeri ja myös paino laskevat jonkin verran. Normaalisti glukoosia ei juuri erity virtsaan. Ne pienentävät sekä aterianjälkeistä glukoosipitoisuutta että glukoosipitoisuuden paastoarvoa.
Gliflotsiinit sopivat erityisesti diabeteksen ohella sydämen vajaatoimintaa, ateroskleroottista valtimotautia tai kroonista munuaistautia sairastaville.
Gliflotsiineja voidaan käyttää yhdessä muiden verensokeria alentavien lääkkeiden kanssa. Gliflotsiineja voidaan käyttää myös ensilinjan hoitona, jos metformiini on vasta-aiheinen.
Glukoosinpoistajien etuina ovat vähäinen hypoglykemiariski ja lievä painon lasku.
GLP-1-pistokset
Inkretiinimimeetit eli GLP-1-analogit (eksenatidi, liraglutidi, dulaglutidi, semaglutidi) lisäävät haiman insuliinineritystä, kun verensokeri on koholla ja vähentävät haiman hormonin eli verensokeria nostavan glukagonin eritystä. Ne annostellaan pistoksena ihon alle tai tablettina suun kautta. GLP-analogit alentavat painoa lähinnä ruokahalua hillitsevän vaikutuksen ansiosta.
Ne myös hidastavat vatsalaukun tyhjenemistä ja lisäävät kylläisyyden tunnetta, jolloin paino usein alenee. Painonlasku on edullista diabeteshoidon kannalta. GLP-1-johdoksia voidaan käyttää myös ensilinjan hoitoina, jos metformiini on vasta-aiheinen.
Haittavaikutuksena esiintyy yleisimmin pahoinvointia.
Gliptiinit
Gliptiinit (sitagliptiini, alogliptiini, linagliptiini, vildagliptiini ja saksagliptiini) lisäävät suoliston erittämän GLP1-hormonin pitoisuutta ja sitä kautta haiman insuliinineritystä silloin, kun verensokeri on koholla.
Gliptiinit sopivat erityisesti aterianjälkeisen verensokerin kohoamisen hoitoon.
Gliptiinejä voi käyttää myös muiden suun kautta otettavien diabeteslääkkeiden kanssa. Gliptiinit eivät lisää matalan verensokerin vaaraa, sillä ne alentavat veren sokeripitoisuutta vain silloin, kun se on koholla. Gliptiinit eivät myöskään aiheuta lihomista. Gliptiinejä käytetään usein metformiinin tai muun verensokeria laskevan lääkkeen rinnalla tarvittaessa tehostamaan verensokerin laskua.
Glitatsonit
Insuliiniherkistäjät eli glitatsonit (pioglitatsoni) lisäävät maksan, lihasten ja rasvakudoksen herkkyyttä insuliinille ja vähentävät maksan rasvoittumista. Insuliiniherkiste voi olla sopiva vaihtoehto tyypin 2 diabeetikoille, jotka eivät ole sairastaneet diabetesta kovin pitkään ja joilla on insuliiniresistenssi ja metabolinen oireyhtymä.
Glitatsonia voidaan tarvittaessa käyttää muiden verensokeria alentavien lääkkeiden kanssa.
Glitatsonit voivat aiheuttaa muun muassa painonnousua ja turvotusta, minkä vuoksi painoa tulee seurata alkuun viikoittain.
Sulfonyyliureat
Sulfonyyliureat (glimepiridi ja glipitsidi) lisäävät haiman insuliinieritystä. Ne alentavat sekä aterian jälkeistä verensokeripitoisuutta että paastoverensokeria.
Sulfonyyliureat saattavat laskea verensokerin liiankin alas esimerkiksi rasituksen yhteydessä tai ateriavälin pitkittyessä, jonka vuoksi sylfonyyliurealääkkeet tulee ottaa ruokailun yhteydessä. Sulfonyyliurean rinnalla käytetään usein jotain muuta diabeteslääkettä, kuten metformiinia tai insuliinia.
Sulfonyyliureat voivat aiheuttaa painonnousua.
Glinidit
Glinidit eli ateriatabletit (repaglinidi) otetaan aterian yhteydessä ja ne lisäävät insuliinin eritystä haimasta. Ateriatabletit kiihdyttävät haiman insuliinituotantoa vain lyhytaikaisesti juuri aterian yhteydessä.
Ne sopivat diabeetikolle, jolla paastoverensokeriarvot ovat hyvät joko luonnostaan tai muulla lääkityksellä, mutta aterian jälkeiset verensokeriarvot ovat koholla.
Ateriatablettien käytön yhteydessä saattaa ilmetä hypoglykemiaa eli matalaa verensokeria ja painon nousua.
Insuliinit
Insuliinit jaetaan vaikutusajan perusteella pika-, lyhyt-, pitkä- ja ylipitkävaikutteisiin insuliineihin. Insuliinia annostellaan esitäytetyillä tai vaihtosäiliöllisillä insuliinikynillä, ruiskulla ja neulalla tai insuliinipumpulla ihon alle.
Tyypin 2 diabeteksessa insuliinilääkitystä voidaan tarvita vaikeutuneen hyperglykemian hoidossa tai insuliininpuutteesta kärsivillä potilailla. Insuliinihoidon muoto eli insuliinin laatu, annosten koko, pistosten määrä ja pistosajankohdat vaihtelevat yksilöllisesti. Tyypin 1 diabetekseen kuuluu jatkuva, elinikäinen insuliinihoito.
Jokaisen tyypin 2 diabeetikon kohdalla arvioidaan yksilöllisesti, milloin insuliinihoito on aiheellista.
Jos verensokeritaso on kovin korkea jo diabeteksen toteamisvaiheessa, voi insuliinihoito olla tarpeen heti alussa.
Lääkäri antaa ohjeet insuliiniannoksesta ja mahdollisista muista lääkkeistä. Hoitajan kanssa puolestaan käydään läpi oikea pistostekniikka ja tarvittavien apuvälineiden käyttö (esim. verensokerimittari). On tärkeää opetella säätelemään insuliiniannosta kotona tapahtuvien verensokerimittausten perusteella.
