Angiotensiinireseptorin salpaajan ja neprilysiinin estäjän yhdistelmähoitoa, ACE:n estäjiä tai angiotensiinireseptorin salpaajia ja beetasalpaajia käytetään kaikille potilaille systolisen
sydämen vajaatoiminnan (HFrEF) lääkehoidossa. Diastolisen ja systolisen vajaatoiminnan hoidossa käytetään pitkälti samoja lääkeryhmiä. Myös elämäntapahoito on tärkeää.
ACE-estäjät
ACE-estäjät eli angiotensiinikonvertaasin estäjät hillitsevät angiotensiini-nimisen hormonin muodostumista elimistössä. Niitä käytetään yleisesti sydämen vajaatoiminnan ja kohonneen verenpaineen hoidossa.
ACE:n estäjät hillitsevät suolan ja nesteen kertymistä aiheuttavia hormonitoiminnan muutoksia ja keventävät sydämen työtä laajentamalla verisuonia. Kun verisuonet laajenevat, samalla verenpaine alenee ja keventää sydämen pumppaustyötä.
ACE-estäjät tehostavat myös nesteenpoistolääkkeiden vaikutuksia sekä hillitsevät vajaatoiminnan myötä kehittyvää haitallisen voimakasta stressihormonien vaikutusta.
ACE-estäjien on todettu olevan eduksi sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Niitä käytetään yleisesti systolisessa vajaatoiminnassa .
Angiotensiinireseptorin (ATR) estäjät
Angiotensiinireseptorin estäjien on todettu olevan eduksi sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Verisuonet laajenevat ja sydämen työ kevenee. Ne alentavat verenpainetta tehokkaasti ja vaikuttavat verenkiertoelimistöön samantapaisesti kuin ACE-estäjät.
Beetasalpaajat
Beetasalpaajat muun muassa hillitsevät nopeaa sydämen sykettä sekä alentavat systolista verenpainetta. Beetasalpaajia käytetään yleensä ACE-estäjähoidon yhteydessä pieninä annoksina.
Beetasalpaajahoito aloitetaan, kun vajaatoiminta on ensin muilla keinoin hoidettu tasapainoon. Hoito aloitetaan pienellä annoksella ja sitä kasvatetaan vähitellen kohti hyvin siedettyä tavoiteannosta.
Diureetit
Diureetit eli nesteenpoistolääkkeet lisäävät virtsan eritystä ja poistavat näin nestettä elimistöstä. Niiden tarve voi olla jatkuvaa tai tilapäistä. Nesteenpoistolääke valitaan aina lääkkeen edut ja haitat huomioon ottaen. Lääkkeen valinta perustuu vajaatoiminnan vaikeusasteeseen. Yhdistelmälääkitystäkin voidaan käyttää, jos nestettä kertyy paljon elimistöön. Osa lääkkeistä aiheuttaa elimistössä kaliuminpuutosta, joka saattaa lisätä rytmihäiriöitä.
Aldosteroniantagonistit
Vaikeassa sydämen vajaatoiminnassa lääkitykseen lisätään aldosteroniantagonisti eli spironolaktoni tai eplerenoni. Lisämunuaiset voivat tuottaa sydämen vajaatoiminnassa liikaa aldosteroni-nimistä hormonia, jonka vaikutusta nämä lääkkeet estävät. Liika aldosteroni kerryttää elimistöön natriumia (suolaa) ja nestettä, mikä kohottaa verenpainetta ja pahentaa sydämen vajaatoiminnan oireita.
Digitalisglykosidit
Digitalisglykosidit hidastavat sydämen sykettä ja lisäävät sydämen supistumisvireyttä. Digitalisglykosideja käytetään silloin, kun vajaatoiminta aiheuttaa vaikeita oireita tai potilaalla on rytmihäiriöitä, kuten eteisvärinää. Niitä käytetään myös, jos beetasalpaajalla ei saada sykettä riittävästi hidastumaan.
Ivabradiini
Ivabradiini on sykettä hidastava lääke. Siitä on hyötyä, jos syke on yli 75 lyöntiä minuutissa levossa ja potilas on sinusrytmissä. Se tulee kyseeseen potilaille, joille beetasalpaaja ei sovi tai syke on nopeaa tehokkaasta beetasalpaajalääkityksestä huolimatta.
Nitraatit
Pitkävaikutteisia nitraatteja voidaan käyttää, mikäli sydämen vajaatoiminta johtuu sepelvaltimotaudista.
Veren hyytymistä estävä lääkehoito
Asetyylisalisyylihappo eli aspiriini kuuluu sydämen vajaatoiminnan lääkehoitoon, jos vajaatoiminnan taustalla on sepelvaltimotauti.
Verenohennus- eli antikoagulanttihoitoon käytetään puolestaan varfariinia, mikäli sydämen vajaatoiminta on vaikea tai jos siihen liittyy eteisvärinää. Myös uuden sukupolven niin sanottuja suoria antikoagulantteja (apiksabaania, dabigatraania, edoksabaania tai rivaroksabaania) voidaan käyttää. Nimitys "suora" antikoagulantti tarkoittaa, että nämä lääkkeet vaikuttavat vain yhteen hyytymisjärjestelmän tekijään, kun taas varfariini vaikuttaa moneen tekijään.
Antikoagulantteja suositellaan myös, jos potilaalla on useita verisuonitukoksen ja aivoinfarktin riskitekijöitä (mm. sydämen vajaatoiminta, korkea ikä, verenpainetauti, diabetes).
