Itsehoitolääke on lääkevalmiste, jota voi ostaa apteekista ilman lääkemääräystä. Itsehoitolääkkeitä käytetään yleensä silloin, kun oireet ovat lievät, tilapäiset ja selkeät, eivätkä tarvitse lääkärin arviota.
Suun kautta otettava piparminttuöljykapseli ruuansulatuskanavan lievien suolistokouristusten, ilmavaivojen ja vatsakivun oireenmukaiseen hoitoon etenkin potilaille, joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS).
Colonmint sisältää piparminttuöljyä, jonka on todettu lievittävän ärtyvään suoleen liittyvää turvotusta ja kipuoireita.1
Kasvirohdosvalmiste, jonka vaikuttava aine on piparminttuöljy (182 mg).
Käyttöaiheet
Ruuansulatuskanavan lievien suolistokouristusten, ilmavaivojen ja vatsakivun oireenmukaiseen hoitoon etenkin potilaille, joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS).
Annostus
Kapselit pitää niellä kokonaisina, eikä niitä saa rikkoa tai pureskella. Ota kapselit tyhjään vatsaan kaksi tuntia ennen tai jälkeen aterian riittävän nestemäärän kera (mieluiten lasillinen kylmää vettä). Käyttöä tulee jatkaa, kunnes oireet häviävät.
Raskaus ja imetys
Jos olet raskaana tai imetät, epäilet olevasi raskaana tai jos suunnittelet lapsen hankkimista, kysy lääkäriltä tai apteekista neuvoa ennen tämän lääkkeen käyttöä.
Pakkauskoko
60 enterokapselia
Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Käänny lääkärin puoleen, ellei olosi parane 14 päivän jälkeen tai se huononee.
Colonmint enterokapseli. Suun kautta otettava piparminttuöljykapseli (182 mg) ruuansulatuskanavan lievien suolistokouristusten, ilmavaivojen ja vatsakivun oireenmukaiseen hoitoon etenkin potilaille, joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä. Annostus: Aikuiset ja iäkkäät: Aloitusannos on 1 kaps. 1–3 kertaa vuorokaudessa. Tarpeen mukaan annosta voidaan nostaa. 8–17 vuotiaat: 1 kaps. enintään 3 kertaa vuorokaudessa. Kapselit tulee niellä kokonaisina, eikä niitä saa rikkoa tai pureskella. Ota kapselit tyhjään vatsaan kaksi tuntia ennen tai jälkeen aterian riittävän nestemäärän kera. Käyttöä tulee jatkaa, kunnes oireet häviävät. Käänny lääkärin puoleen, jos olosi ei parane 14 päivän jälkeen tai jos sinulla on närästystä tai palleatyrä ja olo/oireet pahenevat. Ei henkilöille, joilla on maksasairaus, sappitietulehdus, hapoton maha, sappikiviä tai jokin muu sappisairaus. Ei suositella raskaana oleville tai imettäville. Pakkauskoko: 60 enterokaps. Kasvirohdosvalmiste. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Lisätiedot: itsehoitoapteekki.fi Apteekista
Itsehoitolääke
Colonmint pehmeät enterokapselit piparminttuöljy Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat tämän lääkkeen ottamisen, sillä se sisältää sinulle tärkeitä tietoja. Ota tätä lääkettä juuri siten kuin tässä pakkausselosteessa kuvataan tai kuten lääkäri tai apteekkihenkilökunta ovat neuvoneet. 1. Mitä Colonmint on ja mihin sitä käytetään 2. Mitä sinun on tiedettävä, ennen kuin otat Colonmint‑kapseleita 3. Miten Colonmint‑kapseleita otetaan 4. Mahdolliset haittavaikutukset 5. Colonmint‑kapselien säilyttäminen 6. Pakkauksen sisältö ja muuta tietoa Colonmint on kasvirohdosvalmiste, jota käytetään ruuansulatuskanavan lievien suolistokouristusten, ilmavaivojen ja vatsakivun oireenmukaiseen hoitoon etenkin potilaille, joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä. Käänny lääkärin puoleen, ellei olosi parane 14 päivän jälkeen tai se huononee. Älä ota Colonmint‑kapseleita Varoitukset ja varotoimet Keskustele lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa ennen kuin otat Colonmint‑kapseleita, jos sinulla on: Kapselit tulee niellä kokonaisina, eikä niitä saa rikkoa tai pureskella, ettei piparminttuöljy pääse vapautumaan kapselista ennenaikaisesti. Tämä voi aiheuttaa paikallista ärsytystä suussa ja ruokatorvessa. Muiden piparminttuöljyä sisältävien lääkevalmisteiden käyttöä on vältettävä tämän lääkevalmisteen käytön aikana. Lapset Colonmint‑kapseleita ei suositella alle 8‑vuotiaille lapsille, sillä valmisteen käytöstä tämän ikäryhmän potilaille ei ole saatavilla riittävästi tietoa. Muut lääkevalmisteet ja Colonmint Kerro lääkärille tai apteekkihenkilökunnalle, jos parhaillaan otat tai olet äskettäin ottanut tai saatat ottaa muita lääkkeitä. Muut vatsahappojen määrää vähentävät lääkkeet voivat aiheuttaa enteropäällysteen ennenaikaisen liukenemisen, ja siksi niitä tulee välttää. Tällaisia valmisteita ovat mm. histamiinin H2-reseptorin salpaajat, protonipumpun estäjät ja haponestolääkkeet. Colonmint ruuan, juoman ja alkoholin kanssa Jos otat Colonmint‑kapseleita samaan aikaan ruoan tai haponestolääkkeen kanssa, kapselin sisältö saattaa vapautua ennenaikaisesti. Raskaus, imetys ja hedelmällisyys Älä ota Colonmint-kapseleita raskauden tai imetyksen aikana, sillä niiden käytöstä raskauden ja imetyksen aikana ei ole tarpeeksi tietoa. Ei tiedetä, erittyvätkö piparminttuöljyn ainesosat ihmisen rintamaitoon. Ei tiedetä, vaikuttaako piparminttuöljy hedelmällisyyteen. Ajaminen ja koneiden käyttö Tietoa valmisteen vaikutuksesta ajokykyyn tai koneiden käyttökykyyn ei ole. Varmista ennen ajamista, että tiedät, miten valmiste vaikuttaa sinuun. Jos vaikutuksia esiintyy, älä aja. Ota tätä lääkettä juuri siten kuin lääkäri on määrännyt tai apteekkihenkilökunta on neuvonut. Tarkista ohjeet lääkäriltä tai apteekista, jos olet epävarma. Suositeltu annos on: Aikuiset ja iäkkäät Aloitusannos on 1 kapseli 1–3 kertaa vuorokaudessa. Annos voidaan tarvittaessa suurentaa enimmäisannokseen 2 kapselia 3 kertaa vuorokaudessa. 8–17‑vuotiaat lapset ja nuoret 1 kapseli enintään 3 kertaa vuorokaudessa. Ei saa käyttää alle 8‑vuotiaiden lasten hoidossa. Erityisryhmät Annostussuosituksista potilaille, joilla on munuaisten tai maksan vajaatoiminta, ei ole tietoa. Älä ylitä suositeltua annosta. Kapselit pitää niellä kokonaisina, eikä niitä saa rikkoa tai pureskella. Ota kapselit tyhjään vatsaan kaksi tuntia ennen tai jälkeen aterian riittävän nestemäärän kera (mieluiten lasillinen kylmää vettä). Hoidon kesto Ota enterokapseleita, kunnes oireet (sairauden merkit) häviävät. Tähän kuluu yleensä 1–2 viikkoa. Jos oireet eivät häviä tässä ajassa, enterokapseleita voidaan ottaa pidemmän aikaa enintään 3 kuukauden ajan kerrallaan. Ota yhteys lääkäriin, jos oireet jatkuvat. Jos otat enemmän Colonmint‑kapseleita kuin sinun pitäisi Jos olet ottanut liian suuren lääkeannoksen tai vaikkapa lapsi on ottanut lääkettä vahingossa, ota aina yhteyttä lääkäriin, sairaalaan tai Myrkytystietokeskukseen (puh. 0800 147 111) riskien arvioimiseksi ja lisäohjeiden saamiseksi. Yliannostus voi aiheuttaa: Yliannostuksen hoitona voidaan antaa lääkehiiltä. Potilaan tilaa pitää seurata ja häntä tulee tarvittaessa hoitaa oireenmukaisesti. Jos unohdat ottaa Colonmint‑kapseleita Jatka saman annoksen ottamista tavanomaiseen aikaan. Ei haittaa, vaikka unohtaisit ottaa yhden annoksen. Älä ota kaksinkertaista annosta korvataksesi unohtamasi kerta-annoksen. Jos lopetat Colonmint‑kapseleiden oton Valmisteen käytön voi lopettaa koska tahansa. Jos sinulla on kysymyksiä tämän lääkkeen käytöstä, käänny lääkärin tai apteekkihenkilökunnan puoleen. Kuten kaikki lääkkeet, tämäkin lääke voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Kaikki eivät kuitenkaan niitä saa. Yleiset (yli 1 potilaalla sadasta): Melko harvinaiset (alle 1 potilaalla sadasta): Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin): Haittavaikutuksista ilmoittaminen Jos havaitset haittavaikutuksia, kerro niistä lääkärille tai apteekkihenkilökunnalle. Tämä koskee myös sellaisia mahdollisia haittavaikutuksia, joita ei ole mainittu tässä pakkausselosteessa. Voit ilmoittaa haittavaikutuksista myös suoraan (ks. yhteystiedot alla). Ilmoittamalla haittavaikutuksista voit auttaa saamaan enemmän tietoa tämän lääkevalmisteen turvallisuudesta. www-sivusto: www.fimea.fi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri PL 55 00034 FIMEA Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Älä käytä tätä lääkettä pakkauksessa ja läpipainopakkauksessa mainitun viimeisen käyttöpäivämäärän jälkeen. Viimeinen käyttöpäivämäärä tarkoittaa kuukauden viimeistä päivää. Säilytä alle 25 °C. Lääkkeitä ei pidä heittää viemäriin eikä hävittää talousjätteiden mukana. Kysy käyttämättömien lääkkeiden hävittämisestä apteekista. Näin menetellen suojelet luontoa. Mitä Colonmint sisältää Lääkevalmisteen kuvaus ja pakkauskoot Colonmint‑kapselit ovat soikeita, sameita tai läpinäkyviä pehmeitä kapseleita, jotka sisältävät kirkasta nestettä. Pituus noin 10 mm, leveys noin 7 mm. Pehmeät enterokapselit on pakattu PVC/PVdC/Al-läpipainolevyissä pahvipakkauksiin. Pakkauskoot ovat 10, 15, 30, 60, 90, 120 tai 180 enterokapselia. Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä. Myyntiluvan haltija Orion Corporation Orionintie 1 02200 Espoo Valmistaja Orion Corporation Orion Pharma Orionintie 1 02200 Espoo Orion Corporation Orion Pharma Joensuunkatu 7 24100 Salo Tämä pakkausseloste on tarkistettu viimeksi 21.12.2020.Yleisiä ohjeita
Tässä pakkausselosteessa kerrotaan
1. Mitä valmiste on ja mihin sitä käytetään
2. Mitä sinun on tiedettävä ennen valmisteen käyttöä
3. Miten valmistetta käytetään
4. Mahdolliset haittavaikutukset
5. Valmisteen säilyttäminen
6. Pakkauksen sisältö ja muuta tietoa
Lähteet:
1 Weerts Z., Masclee A., Witterman B. et al. Efficacy and Safety of Peppermint Oil in a Randomized, Double-Blind Trial of Patients With Irritable Bowel Syndrome. Gastroenterology 2020, Volume 158, Issue 1, Pages 123–136.